Se hetki kun elämässä keksii mitä oikeasti
haluaa tehdä on aivan mieletön.
Tiedän ettei kaikki koe sitä ehkä koskaan,
mutta jos on yhtään sellainen olo että elämässä ei kaikki nyt ole ihan
kohdillaan ja jotain puuttuu, niin kehotan kokeilemaan. Ihmisestä tulee
nimittäin yllättävällä tavalla samanaikaisesti täysi ja vapautunut kun se
löytää oman polkunsa. Ja silloin tuntuu että kaikki on juuri niin kuin pitää.
Lukion jälkeen hain opiskelemaan
kauppatieteitä, koska niin kuului
tehdä. Pääsin kouluun, valmistuin ja menin töihin. Enkä koskaan oikein nauttinut siitä mitä
teen. Välillä oli ihan kivaa joo, mutta missään vaiheessa ei tullut sitä
tunnetta että ”jes, tä on just sitä mitä mä oon syntynyt tekemään”. Kaikki oli
vaan aika tasapaksua ja vähän epämukavaa. Niin kuin uudet kengät jotka vähän
puristaa. Ja tekee aina rakon samaan kohtaan vaikka niitä kuinka paljon
käyttäisi. Ei vaan toimi.
En tiedä oliko se aina-niin-viisas siskoni vai
hänen pörröpäinen miehensä, mutta joku mainitsi joskus –ihan vaan sivulauseessa
– että mustahan tulisi hyvä lastentarhanopettaja. Hehheh, niinpä tulisikin joo, ja se keskustelu jäi siihen. Mutta se
ajatus jäi sisälle kaivelemaan ja pyörimään. Kunnes ajan mittaa se kasvoi niin
isoksi, että tuntui jo ihan itsestäänselvyydeltä. Ja lähinnä nauratti että olin
joskus edes ajatellut minusta tulevan jotain muuta.
Ja nyt kuukausia myöhemmin olen tässä: ensimmäinen
koulupäivä takana, pieni soluhuone uudessa kaupungissa ja ympärillä lukuisia vieraita, aikanaan tutuiksi ja tärkeiksi tulevia kasvoja. Opettajien ja lehtoreiden jokainen sana ja lause kuulostaa ja tuntuu sille, että juuri tämän olen halunnut kuulla. Juuri näistä asioista haluan
oppia lisää ja imeä mahdollisimman paljon tietoa ja jakaa sitä sitten joskus eteenpäin.
En oikein tiedä miten päin pitäisi hengittää ja miten voisin kertoa koko
maailmalle miten hienoa tämä on.
Vähän jännittää tuleva syksy ja uuden alku, mutta on tämä vain aika hienoa.
Kerrassaan hienoa.
