Oman elämän kitaravirtuoosi

Oon niin innoissani! Viime syksyn oon yrittänyt harjoitella kitaran rämpytystä, ja kokenut siinä ihan hienojakin onnistumisen hetkiä.

Jotenkin ajattelin aiemmin, ettei me VAKAlla harjoiteltaisi muuta kuin säestyksen perusjuttuja. Joten ai että miten olinkaan innoissani, kun opettaja ilmoitti tämän viikon kitaratunnin aluksi että harjoiteltaisiin vaihteeksi melodian soittamista.

Opettaja soittaa päräytti malliksi kitarallaan Tuiki tuiki tähtösen, ja minä vaan istua möllötin suu auki. Se oli maailman hienointa, ajattelin.

Mutta voi että miten väärässä olinkaan.

Maailman hienointa oli nimittäin se, että eilen opin soittamaan tuon samaisen kipaleen ihan itse! Yllättävän hyvä apukeino melodiasoittamisen opettelussa olivat nuo aivan itse kehittelemäni sormikoodit. Toimii.

Olin niin innoissani, että katsoin tarpeelliseksi esittää kappaleen koulun käytävällä myös luokkakavereilleni. He eivät ehkä täysin jakaneet kanssani samaa innostusta tai välttämättä pitäneet  kappaletta yhtä ilmiömäisenä. Kumma juttu.

Mutta itsellä tä oli kenties viikon paras saavutus ja oon vieläkin ihan fiiliksissä. Suuret lavat, täältä tullaan!

Se kelluu sittenkin!

Tammikuu sen kun rullailee menojaan ja varsinainen koulunkäyntikin on harjoittelun jälkeen taas alkamassa. Vielä haluan kuitenkin ottaa katsauksia harjoittelun antiin, sillä niin se vaan on, että kentällä sitä tosissaan oppii ja saa perspektiiviä kaikille niille asioille, joita luentosaleissa ja akateemisen maailman keinotekoisissa oppimisympäristöissä käydään läpi.

Harjoittelun aikana sain ohjata itsenäisesti yhden eskarituokion. Ainoana ohjeena tuokiolle oli, että se voisi liittyä jollain tapaa luonnontieteisiin, joten suunnittelua tehdessäni aloin kertailla viime syksyisen matematiikka ja tiedekasvatus -kurssin sisältöjä. Kyseisellä kurssilla puhuttiin paljon PBL:stä eli problem based learningistä eli ongelmalähtöisestä oppimisesta. Tähän liittyy vahvasti kokeilemalla oppiminen ja hypoteesien tekeminen, ja päätinkin ottaa aihepiirit käsittelyyn harjoittelueskareitten kanssa.

Eskareitten kanssa oli aiemmin tutustuttu veden ja sen olomuotojen tutkimiseen, joten ajattelin veden tuttuna elementtinä sopivan tutkimukseen hyvin. Syksyllä olimme eräällä tiedekasvatuksen tunnilla testanneet eri esineiden kellumista vs. uppoamista, ja niinhän sitä sanotaan, ettei pyörää kannata lähteä keksimään uudelleen...

Tuokion teemana oli siis kellumisen tutkiminen, ja tavoitteena oli nimenomaan havainnoida eri esineiden kelluvuutta tai uppoamista. Otimme ensikosketuksia myös hypoteesien tekemiseen, kun lasten piti ennen varsinaista tutkimusvaihetta arvioida mitkä esineet pysyisivät pinnalla ja mitkä uppoaisivat.

Välineinä harjoituksessa käytimme erilaisia päiväkodista löytyneitä esineitä:
- tyhjä pilttipurkki
- alumiinifoliota
- hakaneula
- vaahtomuovin pala
- Lego-palikka
- muovailuvahaa
- höyhen
- puupalikka
- kolikko
- pieni Kinder-lelu
- lisäksi suuri ja laakea vedellä täytetty astia

Hypoteesien tekemisen jälkeen lapset saivat pudottaa vuorollaan yhden esineen vesiastiaan, ja havainnoimme yhdessä tapahtumia. Suurinta mielenkiintoa ja onnistumisen kokemuksia herättivät pilttipurkki ja muovailuvaha. Jokainen sai vuorollaan koittaa saisiko pilttipurkin pysymään pinnalla niin, ettei se täyty kokonaan vedellä. Suurimmat onnistumisen tunteet -sekä minussa että lapsissa - nousivat kuitenkin pintaan kun pitkän mietinnän jälkeen yksi lapsista keksi muovailla muovailuvahasta veneen ja koittaa sen kellumista uuden muodon kautta. Ja voilá, pinnallahan se pysyi!

Tähän olisi varmaan voinut myös kertoa jotain faktatietoa siitä miksi esineet kelluvat tai miksi ne uppoavat. Miten esineen tiheys vaikuttaa pinnalla pysymiseen ja onko esineen massalla oikeastaan merkitystä. Mutta koska en osaa kertoa näistä fysiikan ilmiöistä riittävän asiantuntevasti, totean vain, että ei siellä eskarissa tarvitse vielä niin syvällisesti kaikkiin asioihin perehtyä...

Ensikosketus siihen oikeaan tulevaan työhön

Tänään alkoi ensimmäinen virallinen harjoitteluni. Huhhuh, sanon vaan! Toisaalta mieli pursuaa ajatuksia, jotka haluaisi kirjata muistiin, toisaalta pää tuntuu ihan tyhjältä.

Mutta kaiken kaikkiaan jäi aivan huikeat tuntemukset päivästä. Ja koska kyseessä on lyhyt harjoittelu (50h), tiedonjanoni kaikkea mahdollista opittavaa kohtaan on aivan valtava. Koko päivän juttelin lastentarhanopettajan kanssa päiväkodin käytännöistä, päivän kulusta, kasvatuskumppanuudesta, erityislasten huomioimisesta ja lasten ominaispiirteistä. Ilmeisesti kyselin valtavasti asioita myös lapsilta itseltään, koska eräs eskarityttö tokaisi jossain kohtaa, että miksi kyselen heiltä niin paljon. 

Siinä kohtaa vastaus oli lyhyt: ”koska haluan tutustua teihin”. Sillä sitä minä nimenomaan haluan. Joka kerta mennessäni uuteen päiväkotiin, huomaan miten vaikeaa on työskennellä vieraiden lasten kanssa. Lasten tarpeet, mielenkiinnon kohteet ja käyttäytymisen tavat pystyy havaitsemaan nimittäin aina sitä paremmin mitä tutumpia lapset ovat. Aika maalaisjärjellä ajateltavaa, mutta niin se vaan on totta.

Lapsiin ja päiväkodin tapoihin tutustumisen lisäksi päällimmäisenä päivästä jäi mieleen lasten itsenäisyys ja omatoimisuus. Ryhmässä oli yhdistettynä eskarit ja viskarit, ja kaikki osasivat esimerkiksi ottaa itse ruokaa, voidella leivän, pukea ja siivota jälkensä - ja yleensä jopa ilman käskemistä. Kyseisessä päiväkodissa selkeästi kannustetaan lapsia kokeilemaan ja tekemään itse, ja vaikka päiväkodissa on selkeät säännöt, ei toimintaa rajoiteta liikaa. Asioita saa ja pitää kokeilla, vaikka apuakin toki saa kun sitä tarvitsee. 

Itse haluaisin tähdätä tämänkaltaiseen kasvatusajatteluun. 

Haluan tulevaisuudessa osaltani luoda päiväkotiryhmään selkeät säännöt, sillä jokainen lapsi tarvitsee niitä. Eihän kai kukaan pysty kasvamaan parhaalla mahdollisella tavalla ilman minkäänlaisia raameja tai rajoitteita. Toisaalta haluan mahdollistaa omaehtoisen tekemisen ja kokeilemisen mahdollisimman laajasti näiden rajojen puitteissa. Siinä missä lapsi tarvitsee sääntöjä, hänen pitää saada antaa myös kokeilla, tutkia, tehdä virheitä ja yrittää uudelleen.

Jos tässä jonkinlaista omaa kasvatusfilosofiaa ollaan rakentamassa, niin kyllä nämä asiat littyvät siihen varsin vahvasti.

...harjoittelusta ei harmi vaan voi laittaa tänne kuvia, joten kuva lainattu täältä

Uuteen vuoteen

Joulut ja uudet vuodet meni, ja nyt on loppiaisetkin lusittu. Ajattelin että joululomalla olisi aikaa päivittää syksyn aikana pöytälaatikkoon kertyneitä juttuja tänne blogiin, mutta jotenkin kaikki muut joulun aktiviteetit ja kouluasioiden täydellinen ajattelematta jättäminen veivät voiton.

Tänään alkoi sitten virallisesti uusi lukukausi. Oli kyllä ihana nähdä kaikkia koulukavereita useamman viikon loman jälkeen. Ilmassa leijui vähän väsymystä ja lomanjälkeisiä sairastumisia, mutta pääasiassa kuitenkin uuden odotusta ja intoa tulevasta. Niihin minäkin haluan nyt keskittyä.

Uuden vuoden lupauksena (yhtenä niistä!) lupaan yrittää pysyä ajantasalla kouluasioissa jo ennen kuin stressi palauttamattomista töistä pääsee iskemään. Tämä tarkoittaa myös asioiden -ihan pienienkin ajatusten- päivittämistä blogiin, jotta ne ovat sitten täällä edes tallessa. Paljon höpöhöpö-juttua ja lyhyitä päivityksiä saattaa siis olla luvassa. Mutta niistä pienistä pisaroistahan se jokikin syntyy, eikös!

Huomenna alkaa eskariharjoittelu (-hihihiii!), joten vielä pari viikkoa saa oleilla kotona näissä maisemissa. Hiukan ehkä jännät paikat, mutta nyt tuntuu että hieno vuosi on tulossa.