Ei ole varmaan olemassa ihmistä, joka ei olisi joskus
miettinyt kadonneiden sukkien kohtaloa tai voivotellut parittomien sukkien
määrää. Jonkun aikaa niitä viitsii säilyttää sukkalaatikon perällä odotellen,
että kyllä se pari sieltä jostain ilmaantuu.
Mutta aikansa kutakin. Jossain kohtaa iskee siivousinto,
väljyyden tavoittelun tarve ja pakottava tahto päästä kaikesta tarpeettomasta
tavarasta eroon. Siinä vaiheessa kadonneiden sukkaparien esiintulon odottelu
tuntuu todella turhalta ja tyhjänpäiväiseltä, joten parittomat sukkaparat - ne
jäljelle jääneet - löytävät valitettavan usein tiensä sekajätteen sekaan.
Itse koin tämän karsimisvimman ja ilmavuuden tavoittelun
kouluun liittyvää käsityöprojektia ajatellen hieman liian aikaisin. Olin
nimittäin juuri ehtinyt heittää suuren osan taloutemme yksinäisistä sukista
roskiin, kun kädentaidot-kurssilla käytiin läpi kierrätys-teemaan liittyvä sukkaprojekti.
Sukkanukke.
Mikä mahtava keksintö käyttää hyödyksi parittomat
sukat lasten leluiksi tai miksei ihan omalle kirjahyllyn reunalle tai sohvan
nurkkaan.
Uhrasin itseltäni kuitenkin parin hiukan liian pieniä ja nahistuneita
sukkia pikkuisen Ruut-nallen tekoon. Tästä eteenpäin sitten tiedän paremmin, enkä mene hätäpäissä viskomaan parittomia sukkia roskakoriin.
Ruutista
syntyi onnellinen elämästään nautiskeleva nalle.
Se rakastaa syksyn tuoksua ja ulkoilua
kirpakassa syyssäässä.
Mutta ei Ruut kauas kotipihasta uskalla mennä.
Ruutilla on
huono suuntavaisto ja vaatteet saattaisivat likaantua,
jos sitä kovin lähtisi
metsiin rämpimään.
Omassa pihassa on mukavaa ja turvallista.
Ihana Ruut-nalle!
VastaaPoistaaivan ihana!! tuut meille ja Ruut saa kavereita pienen kylän verran!:)
VastaaPoistaIhana Ruut! Ruut näyttääkin sillä kun ois pikku tuiterissa niin ei sitä auta kovin kauas lähteäkään :'D
VastaaPoistaRuut ei ole tuiterissa, se on high on life!
VastaaPoistaMutta kavereita se toki kaipaa, joten kaikki parittomat sukat mulle vaan täytettäväksi :)