Näytetään tekstit, joissa on tunniste kädentaidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kädentaidot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. joulukuuta 2014

Muovailuvaha-animaatio : Show time!




Tässä joulun alla olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni pohtimaan tieto- ja viestintätekniikan (TVT) roolia varhaiskasvatuksessa. TVT:n kurssi on saanut ajattelemaan, ei sitä kuuluuko tieto- ja viestintätekniikka varhaiskasvatukseen, vaan sitä miten se tulisi sulauttaa päiväkodin arkeen ja tekemiseen.

Mikäli jossain on puhetta, että tieto- tai viestintäteknologia ei sovi varhaiskavatukseen, niin höpöhöpö vaan sille. Tieto- ja viestintätekniikka ovat nykypäivänä niin vahvassa roolissa kaikkialla, että olisi absurdia sanoa, ettei niitä tulisi käsitellä jo varhaiskasvatuksessa. Nuorena se on virsta väännettävä, vai miten se oli?

Itse uskon, että varsin moni esikoulu-ikäinen lapsi innostuisi aika lailla oman elokuvan tekemisestä; muovailtavien hahmojen työstämisestä, lavasteiden rakentamisesta, kameran käytön opettelusta ja ehkä jopa iMovien kaltaisen editointiohjelman vilkaisusta. Puhumattakaan siitä, miten tämän tyyppinen tekeminen tarjoaa mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen, hienomotoriikan harjoittamiseen, työn suunnittelemiseen sekä esteettisen ajattelun kehittymiseen.

Ja ai että, mikä ilo syntyy, kun oman tuotoksen saa jakaa ja esittää vanhemmille tai muille läheisille! Eskarissa videon tekemisen jälkeen voidaan järjestää kunnon ensi-iltanäytös popcornien ja mukavien katselupaikkojen kera.

TVT:n kurssilla työstämässämme alkuperäisessä videossa toimi inspiraationa ja musiikkina Ragni Malmstenin "Metsän Joulu" -kappale, mutta tekijänoikeussyistä videota ei voi kyseisellä musiikilla tällä lailla julkisesti jakaa. Onneksi iMovielta löytyi jotakin sopivaa pimpelipompelia taustalle, joten tällä nyt mennään.

Olkaapa hyvät ja oikein hyvää joulua jokaiselle!



torstai 27. marraskuuta 2014

Metsän joulu

Aivan huikea projekti on nyt työn alla tieto- ja viestintäteknologian kurssilla!

Sellainen, jonka takia näperretään kotona iltamyöhään, jäädään kuudeksi ylimääräiseksi tunniksi yliopistolle ikkunattomaan huoneeseen työstämään materiaalia ja sen päälle vielä venytetään yöunille siirtymistä muutamalla tunnilla. Tässä pieniä pilkahduksia ennen kun valmistuu kokonaan. Samalla sopivasti hiukan joulun tunnelmaan virittäytymistä...





To be continued....

torstai 20. marraskuuta 2014

Anything you can do, I can do better


Tiistai oli mahtava päivä! Anopin avustuksella pääsimme hyödyntämään Simon Metsäpirtin tunnelmallisia tiloja kädentaitojen illan järjestämiseen. Oli aivan mahtavaa huomata minkälainen yhteisöllisyys tuollaisessa suhteellisen pienessä kylässä vallitsee! Kaikki olivat halukkaita auttamaan materiaalienhankinnassa säästäen tyhjiä vessapaperisullanhylsyjä, luopuen kaappien perukoille kerääntyneistä kangasvarastoista, kaivellen vanhoja sukkiaan laatikoiden kätköistä sekä lainaten saksia, virkkuukoukkuja ja muuta tarpeellista yhteiseen käyttöön.

Metsäpirtille kokoontui lähes neljäkymmentä innokasta kädentaitajaa, ja oli siinä tohinaa kun pienet ja isot, nuoret ja vanhat, tytöt ja pojat hääräsivät neulojen, liimapuikkojen ja virkkuukoukkujen heiluessa.
Itse olin tehnyt joitakin malleja valmiiksi, mutta parasta oli huomata miten erityisesti lapsilla luovuus pulppusi, kun he pääsivät toteuttamaan omia mielikuviaan miten tahtoivat. Itse toimin illan aikana lähinnä neuvovana tukena pujotellen pienemmille lankaa neulansilmään sekä antaen vinkkejä sukkien täyttämiseen, osien kiinnitämiseen ja virkkauksen onnistumiseen. Mutta ilta vahvisti kyllä uskoa siihen, että lapset pystyvät valtavan hienoihiin suorituksiin ilman valmiita ohjeita tai liiallista neuvomista.

Ja voi sitä onnistumisen ilon määrää kun kotiin sai viedä itse tehdyn nuken, tyynyn tai virkatun kulhon. Melkoisia tekijöitä!
P.S. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta. Syytän syksyn pimeyttä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Back on track


Kun aloitin opinnot syksyllä intoa puhkuen, naureskelin hiljaa itsekseni, että kyllä se innostus saattaa hiipua tähänkin jossain vaiheessa, ajatellen kuitenkin samalla, että no ei todellakaan hiivu, I was born to do this!

Mutta niin se vaan elämä tekee joskus tepposet ja parhaaltakin tuntuva tekeminen alkaa tuntua suorittamiselta. Muutama viikko sitten painelin valtavan opiskelustressin kourissa, koska tuntui että liian moni tentti ja tehtävä kaatui päälle samaan aikaan. Nukuin huonosti, voin fyysisesti pahoin ja kiukuttelin juuri niille tärkeimmille ihmisille. Ei ollut ollenkaan kivaa se.

Ja koska en missään nimessä halua, että varhaiskasvatuksen opinnot alkavat tuntua puudattavilta tai pelkältä suorittamiselta - saatikka sitten olla ärsyttävä kuikkupussi koko ajan - katsoin parhaaksi ottaa vähän etäisyyttä asioihin. Olen nyt tehnyt enemmän niitä asioita, joista nautin ja käyttänyt niihin suhteessa ehkä tolkuttomankin paljon aikaa. Olen ommellut rooliasuja näytelmään, järjestellyt askarteluiltaa, leiponut, käynyt kirpputoreilla, selannut Pinterestiä inspiraatioita etsiskellen ja askarrellut tauluja uuden kodin seinille.

Ja voi että miten nautinnollista ja voimaannuttavaa tämä on ollut. Uskon siihen, että kun ihminen tekee joka päivä jotain josta aidosti nauttii, hän saa paremmin kiinni siitä mitä elämässä oikeasti haluaa tehdä: minkälaisiin asioihin keskittyä, minkälaisista asioista ottaa selvää ja minkälaisten ihmisten kanssa viettää aikaa.

Enkä nyt tarkoita, että kun vähän tulee stressiä opiskelun kanssa, niin kouluhommat nurkkaan ja piirtelemään vaan! Tai itseasiassa tarkoitan juuri sitä. Uskon nimittäin, että mielenkiintoisilla asioilla on taipumus ruokkia toisiaan. Silloin kun tuntuu että en jaksa tai halua keskittyä draaman esseen kirjoittamiseen, saatan mielummin tehdä jotakin mikä sillä hetkellä tuntuu hyvälle. Ehkä lähden kävelylle, nautin talviauringosta ja annan ajatusten vaellella. Tai kaivan kaapista vanhoja sukkia ja kankaanpaloja, ja annan luovuuden ja parsinneulan tehdä tehtävänsä.




Ja kas vain - saan jonkun idean tai inspiraation juuri siihen päätä pakottavaan esseeseen. Yleensä vieläpä sellaisen idean, joka saa minut haluamaan paneutua juuri tuon aiheen käsittelemiseen ja aiemmin tuskaiselta tuntuvaan kirjoittamiseen uudella innolla ja motivaatiolla. Kaiken kaikkiaan en ole vain saanut tarvittavaa sanamäärää paperille, vaan olen palauttanut mieleeni miksi ja kenelle sitä esseetä oikeastaan kirjoitan.

Kaikessahan on loppujen lopuksi kyse siitä, että minä haluan tehdä juuri tätä ja tietää enemmän juuri näistä asioista. Kunhan vain silloin tällöin palautan sen mieleeni ja muistutan itseäni niistä asioista jotka ovat oikeasti oleellisia juuri nyt.

torstai 11. syyskuuta 2014

Sukat on sillä makkaralla


 
Ei ole varmaan olemassa ihmistä, joka ei olisi joskus miettinyt kadonneiden sukkien kohtaloa tai voivotellut parittomien sukkien määrää. Jonkun aikaa niitä viitsii säilyttää sukkalaatikon perällä odotellen, että kyllä se pari sieltä jostain ilmaantuu.

Mutta aikansa kutakin. Jossain kohtaa iskee siivousinto, väljyyden tavoittelun tarve ja pakottava tahto päästä kaikesta tarpeettomasta tavarasta eroon. Siinä vaiheessa kadonneiden sukkaparien esiintulon odottelu tuntuu todella turhalta ja tyhjänpäiväiseltä, joten parittomat sukkaparat - ne jäljelle jääneet - löytävät valitettavan usein tiensä sekajätteen sekaan.

Itse koin tämän karsimisvimman ja ilmavuuden tavoittelun kouluun liittyvää käsityöprojektia ajatellen hieman liian aikaisin. Olin nimittäin juuri ehtinyt heittää suuren osan taloutemme yksinäisistä sukista roskiin, kun kädentaidot-kurssilla käytiin läpi kierrätys-teemaan liittyvä sukkaprojekti.

Sukkanukke.

Mikä mahtava keksintö käyttää hyödyksi parittomat sukat lasten leluiksi tai miksei ihan omalle kirjahyllyn reunalle tai sohvan nurkkaan.

Uhrasin itseltäni kuitenkin parin hiukan liian pieniä ja nahistuneita sukkia pikkuisen Ruut-nallen tekoon. Tästä eteenpäin sitten tiedän paremmin, enkä mene hätäpäissä viskomaan parittomia sukkia roskakoriin.




Ruutista syntyi onnellinen elämästään nautiskeleva nalle.
Se rakastaa syksyn tuoksua ja ulkoilua kirpakassa syyssäässä.
Mutta ei Ruut kauas kotipihasta uskalla mennä.
Ruutilla on huono suuntavaisto ja vaatteet saattaisivat likaantua,
jos sitä kovin lähtisi metsiin rämpimään.
Omassa pihassa on mukavaa ja turvallista.